Kooikerhondje Anilla

Kooikerhondje Mendikan Anilla Prema ”Anilla” (s. 7.5.2012)




Aloitimme agilityharrastuksen Anillan kanssa maaliskuussa 2013. Tähän harrastukseen meitä kannusti kovasti Anillan kasvattaja, joka vakuutti, että aksaaminen onnistuu varmasti myös pyörätuolin kanssa.

Alkeiskurssi jälkeen olemme treenanneet ryhmässä muiden kanssa kerran viikossa sekä lisäksi käyneet omatoimitreeneissä.
Olemme osallistuneet moniin ulkopuolisten kouluttajien järjestämiin agilitykoulutuksiin sekä erityisesti Agilityliiton paragilitykoulutuksiin. Jokaisesta koulutuksesta ja jokaiselta kouluttajalta on jäänyt aina joku hyvä vinkki omaan reppuun tai ainakin toimintatapa mietittäväksi. 

Anilla on aksakoirana ihan loistava. Todella innostunut agilitystä sekä hyvin motivoitunut tekemään töitä ohjaajan törppöilyistä huolimatta. Anilla on kuuliainen koulutettava ja erityisesti meille koirakkona koiran itsenäinen tekeminen ja irtoavuus ovat olleet suurimpia tavoitteita. Ja näissä tavoitteissa olemmekin päässeet jo aika pitkälle. Anilla aloitti kisaamisen kesäkaudella 2016.